perjantai 10. elokuuta 2012

Ups kirjottaminen jäi

Joo heipähei ihmiset.

Mun kirjottaminen vähän jäi, koska unohdin koko blogin olemassaolon, hehe. En muista mitä tein koko viikon aikana, mutta ainakin kävin koulua, olin koneella, värjäsin hiukset, ja sain raivopaskakohtauksia. Joo siis värjäsin hiukset tuossa tiistaina (ja kuva alempana hiuksistani). Sitte keskiviikkona oli ensimmäinen päivä yläasteella, ja se meni ihan kivasti. Kaikki tunnit oli luokanvalvojan, ja se jakeli meille kaiken maailman lappuja ja lippuja, jotka piti sitte täyttää/rastitella ja palauttaa sille. Torstaina, eli eilen meillä oli ensimmäisiä kunnon oppitunteja. Eka tuntui oli silti luokanvalvojan kanssa. Äidinkieli oli ensimmäinen kunnon tunti. Me saatiin kirjat, ja jouduttiin kirjotamaan opettajalle kirjeet. Kerroin siinä itestäni ja harrastuksista yms.. siihen oli ohjeet kyllä. Sitte oli matikkaa, ja se ope oli ihan huippu! Saatiin myös siinäki kirjat, ja sellasta. Tänään sitte musiikki meni muiden seiskojen, kasien ja ysien lauluharjotteluja katellessa, ja siellä oli sellanen koulurauhan julistus. Sitte meillä oli taas äikkää, tehtiin siinä jotain tehtäviä ja päästiin viikonlopun viettoon. Oli ihan mukava alottaa tää koulu tällee muutamalla päivällä, että pääs vähän totuttelemaan kouluelämään.

Yläaste oikeesti saaa mut raivon partaalle. Kokeista puhutaan aika paljon nii kauhee ressi tulee, että jäiikksss kohta on ensimmäiset kokeet, isommat koealueet yms... Ja mun toiselle luokalle joutuneet kaverit on saanu kauheesti uusia tuttavuuksia ja on vaan niiden kans. Sitte julianne joka tuli mun luokalle, on kokoajan Miian kans. Sitte emilia ja annina on jonku emilia o:n ja unnankaa, enkä halua sen takia mennä siihen. Oon kokoajan ihan yksin, ja nytki soitin heidille ja idalle, niin ''me ollaan katankaa tännää, me soitetaa jos ei olla sen kans'' . Heidikään ei koskaan soita mulle, että voisinko olla tai mitä teen, mitä kuuluu yms... Mulla ei oo yhtään tosikaveria, ja en jaksa aina olla vaan juliannen tai anniinankaa.

Muutamaa asiaa en voi nyt sanoa, koska osa kavereista tietää tän blogin, joten jätän sanomatta, sori :D

Tuossa on mun entiset blondit hiukset

Ja tuossa brunetet (: Vaaleisiin raitoihin ei tarttunu niin hyvin se väri, niin jäi vähän vaaleita kohtia sinne tänne. vähän harmittttaaaaaaa :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti